Lähihoitaja (kotihoito, huhtasuo-lohikoski)
Vastaamme yleensä päivän sisällä
Etsimme kahta lähihoitajaa kesä- ja heinäkuun ajaksi hyvinvointialueen kotihoitoon huhtasuo-lohikoski alueelle.
Keskeisin tehtäväsi kotihoidossa on ylläpitää ja tukea asiakkaan omatoimisuutta ja toimintakykyä päivittäisistä toiminnoista suoritumisessa. Asiakaskäynnit ja työtehtävät suunnitellaan ja jaetaan toiminnanohjausjärjestelmä avulla. Tukenasi työarjessasi on lähihoitajien lisäksi sairaanhoitajia, hoiva-avustajia, vastaava sairaanhoitaja sekä yksikön palveluvastaava.
Meille työntekijän hyvinvointi ja jaksaminen arjessa on ensisijaisen tärkeää. Tämän vuoksi huomioimme joustavasti kesän suunnitelmasi työvuorosuunnittelussa.
Palkka alk. 17,12+9% lomakorvaus. Lisäksi yksityisen sosiaalipalvelualan TES mukaiset lisät totetuneiden tuntien mukaan. Työn sisäisesti kilometrikorvaukset maksetaan verottajan ohjeistuksen mukaan.
Kelpoisuusehtona on lähihoitajan tutkinto tai alan aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Huomioimme haussa loppuvaiheen opiskelijat. Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta, joka tulee osoittaa hyväksytysti sekä hygieniapassia ja suoritettuja lääkehoitolupia. Lääkehoitoluvat (LOVe-lop, pkv, kipu, ger 1 ) ja hygieniapassi ovat mahdollista suorittaa myös työsuhteen alussa. Tehtävässä tarvitaan ajokortti.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Työskentelemme 2-vuorotyön mukaisesti.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote.
Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Ota rohkeasti yhteyttä, kerromme mielellämme lisää työtehtävästä!
Lisätietoja puhelimitse:
Inka Heikelä, sairaanhoitaja/ 0447003683
Samuli Mattila, toimitusjohtaja / 0447006195
- Etusivu
- Mattilan Hoivapalvelujen työntekijälle
- Sijainnit
- Keski-Suomi
Keski-Suomi
Kannustava työyhteistö
Mattilan Hoivapalvelut Oy:lle on sydämen asia huolehtia henkilöstöstään.
Tarjoamme kannustavan palkkauksen lisäksi, laadukkaan työterveyden sekä kuukausittaisia henkilöstöetuja.
Mattilan Hoivapalvelut Oy yrityksenä
Mattilan Hoivapalvelut vuokravälittää sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia palveluntuottajien käyttöön.
Toimimme myös kotihoidon, tukipalveluiden sekä palvelusetelipalveluiden palveluntuottajana Keski-Suomen alueella.
Palvelulupauksenamme on, että vastaamme yhteydenottoonne nopeasti ja teemme kaikkemme haasteenne ratkaisussa.
Lähihoitaja (kotihoito, huhtasuo-lohikoski)
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Mattilan Hoivapalvelut Oy?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.